Sijaintimme

Palo-ojantie 1, 05810 Hyvinkää

Ota yhteyttä

info@hyvinkaanhelluntaisrk.fi

Seurakunta

Seurakuntamme on hengellinen koti monenlaisille ihmisille eri taustoista.
Yhdessä kuitenkin muodostamme yhteisön, joka rakastaa Jeesusta.
Tervetuloa käymään tai osaksi meitä.

Seurakuntaperhe

Seurakuntamme koostuu eri ikäisistä, monenlaisista taustoista ja lähtökohdista tulevista ihmisistä, joita yhdistää usko Jeesukseen. Arkisin on monipuolisesti eri kohderyhmille suunnattua toimintaa, mutta sunnuntaisin kokoonnumme kaikille yhteiseen jumalanpalvelukseen.

Rakkaus Jeesukseen ja henkilökohtaisesti koettu armo saa sydämemme sykkimään lähimmäisille. Haluamme auttaa ihmisiä löytämään pelastuksen Jeesuksessa ja elämän tarkoituksen rakastavan Jumalan yhteydessä.

Rukouksemme on, että osoittamalla lähimmäisen rakkautta, voisimme aidosti huomioida ihmisiä lähellämme sekä lähetystyön kautta jopa maailman toisella puolella asuvia.

Seurakuntamme toiminta ja eri työmuodot perustuvat vapaaehtoistyöhön sekä vapaaehtoisiin lahjoituksiin.

Näistä lähtökohdista haluamme olla hengellinen koti, jossa voimme yhdessä ylistää Jumalaa hänen ihmeellisistä teoistaan ja kasvaa uskossa yhteydessä Jumalaan ja toisiimme.

Uskomme Jumalaan – Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Seurakuntana olemme osa Suomen helluntaiherätystä sekä maailmanlaajuista uskovien perhettä.

Voit liittyä seurakuntaamme, mikäli uskot Jeesukseen Kristukseen ja olet käynyt tai haluat käydä kasteella.

Historiamme

Suomen ensimmäinen helluntaiseurakunta perustettiin Helsinkiin vuonna 1915. Pääkaupunkiseudulla alkanut evankelioimistyö ulottui Hyvinkäälle 20-luvulla. Hyvinkääläinen toimittaja Ensio Lehtonen järjesti evankelioimistilaisuuksia ja julisti niissä Jumalan sanaa. Hänen kodissaan elokuvateatteri Arenan lähellä kokoontui 30-luvun alussa toistakymmentä helluntailiikkeeseen kuuluvaa uskovaa. Ryhmä oli Helsingin Saalem seurakunnan rukouspiiri, joka järjestyi vuonna 1931 seurakunnaksi. Sen nimeksi tuli Hyvinkään Saalem seurakunta.

Pienten alkujen päivistä Hyvinkään helluntaiseurakunta on kasvanut jo lähes 500:n hengen seurakunnaksi, joka tekee edelleen työtä oman paikkakunnan parhaaksi. Seurakunnan vuosikymmenien ajan tekemän lähetystyön kautta sen vaikutus on levinnyt Hyvinkäältä lukuisiin maihin ja eri maanosiin.

Keskeiset opilliset periaatteet on ilmaistu julistuksessa ”Helluntaiseurakunnan opin pääkohdat” sekä Apostolisessa uskontunnustuksessa.

Osana Suomen helluntaikirkkoa

Suomen Helluntaikirkko on uskonnollinen yhdyskunta, joka muodostuu helluntailiikkeen seurakunnista. Myös Hyvinkään helluntaiseurakunta on vuodesta 2018 lähtien ollut yksi näistä helluntaikirkon jäsenseurakunnista.

Pienten alkujen päivistä Hyvinkään helluntaiseurakunta on kasvanut jo lähes 500:n hengen seurakunnaksi, joka tekee edelleen työtä oman paikkakunnan parhaaksi. Seurakunnan vuosikymmenien ajan tekemän lähetystyön kautta sen vaikutus on levinnyt Hyvinkäältä lukuisiin maihin ja eri maanosiin.

Keskeiset opilliset periaatteet on ilmaistu julistuksessa ”Helluntaiseurakunnan opin pääkohdat” sekä Apostolisessa uskontunnustuksessa.

Lue lisää Helluntaikirkosta ja siitä mihin uskomme >>